News

Vallitsevaa geopoliittista todellisuutta Euroopassa leimaa Latvian presidentin Edgars Rinkēvičsin mukaan se, että Ukraina ...
Ensinnäkin nykyisen hallituksen kaksi ensimmäistä vuotta ovat olleet työnantajien, elinkeinoelämän ja yrittäjien unelmien täyttymys. Jos oikein kaivelisi, varmaan heidän toivelistaltaan löytyisi vielä ...
– Iranin olisi pitänyt allekirjoittaa se ”sopimus”, jonka käskin heidän allekirjoittaa. Mikä häpeä ja ihmiselämän tuhlausta. Yksinkertaisesti sanottuna, Iran ei saa hankkia ydinasetta. Sanoin sen yhä ...
Fordowin ydinlaitos ei ole Israelille helppo iskukohde. Puoli kilometriä maan alla, teräsbetonin ympäröimänä ja ...
Erityisesti Ukraina on kiinnostunut uusista aseista. Leonidaksen aiempi vientilupahakemus hylättiin, mutta hiljattain ...
Israelin ilmavoimat tuhosi viime yön aikana 20 ohjusjärjestelmää vain joitakin minuutteja ennen niiden laukaisua. Yhteensä ...
Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz puhui eduskunnan täysistunnossa, jossa käsiteltiin ensi kertaa Ottawan ...
Taiwanin varapresidentti Hsiao Bi-khim kehotti kiinnittämään huomiota Ukrainan iskuun ja kehui Kiovan asymmetrisen sodan innovaatioita miehittämättömien järjestelmien ja tekoälyn alalla.
Sosialismin negatiiviset vaikutukset talouskasvuun voivat tutkijoiden mukaan johtua muun muassa heikoista kannustimista työntekoon ja investointeihin, hintamekanismin puuttumisesta sekä innovaatioiden ...
– Repivä poliittinen keskustelu ja opposition vaihtoehdoton kritiikki vievät valitettavasti harhaan. Nämä ongelmat eivät ole poistumassa eivätkä jää tälle hallituskaudelle, ja kaikki puolueet ovat ...
Kasvu on ainoa kestävä tie ulos velkaantumisesta, muistuttaa kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Kaunisto. Valtiovarainministeriö julkaisi maanantaina ennusteen, jonka mukaan ...
Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) on valmis lisäsäästöihin, mikäli hallituksen tavoite velkasuhteen vakauttamisesta vaalikauden loppuun mennessä ei näytä toteutuvan.