Nieuws
– Hyvinvointialueiden onnistuminen on koko Suomen etu. Alueet ovat jo tehneet ison työn toiminnan kehittämisessä. Tästä huolimatta alueiden tilanteet ovat eriytyneet. Siksi tarvitaan myös erilaisia ...
Tietomurto kohdistui Helsingin kaupungin kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan. Tietoja varastettiin tutkintaselostuksen mukaan noin kahden teratavun edestä. Hyökkääjä sai haltuunsa noin 750 000 ...
Israelin asevoimien Daavidin linko -ilmatorjuntaohjusjärjestelmä onnistui torjumaan ensimmäistä kertaa Iranista laukaistuja ...
Arviointimenettelyä varten valtiovarainministeriö asettaa arviointiryhmän, johon nimetään jäsenet hyvinvointialueelta, ...
Eräs sotilasilmailun aikakausi on mitä todennäköisimmin tulossa päätökseensä Israelin ja Iranin konfliktin myötä. Israelin voidaan olettaa tuhonneen tai ainakin tällä menolla tuhoavan Iranin ...
Asiantuntija ihmettelee YK:n pääsihteerin miinapuheita: Kannattaisi osoittaa sormella Venäjää eikä Suomea | Verkkouutiset ...
SDP ei ole eduskuntapuolueista ainut, jossa suhtautuminen Ottawan miinasopimuksesta irtautumiseen jakaa näkemyksiä. Vihreiden ...
Israelin viime perjantaina aloittama Nouseva leijona -niminen sotilasoperaatio Irania vastaan on osoittanut Israelin valtavan tavanomaisten aseiden ylivoiman Iraniin nähden ja korostanut ...
– Päinvastoin on kaikkien rikosprosessin osapuolten kannalta kohtuullista ja oikeusturvaa vahvistavaa, että prosessit etenevät nykyistä nopeammin. Turhista poissaoloista johtuvat hidastumiset ...
– Lähes kaikki suomalaiset ovat vähintään yhden osuuskunnan tai keskinäisen vakuutusyhtiön jäseniä eli omistajia. Tästä omistajuudestaan oli kuitenkin tietoisia vain hieman yli puolet vastaajista.
Perheyritysten investointien kehitys on kääntynyt kasvu-uralle, vaikka perheyritysten luottamus Suomen talouteen on hieman notkahtanut. Alkuvuoden investointiaikeisiin verrattuna perheyritysten ...
– Asuntovelallisilla keskimääräiset velat olivat selvästi suuremmat kuin muulla väestöllä. Suomalaisten velkojen kokonaissummasta yli kaksi kolmasosaa selittyy asuntoveloilla, vaikka asuntovelallisia ...
Sommige resultaten zijn verborgen omdat ze mogelijk niet toegankelijk zijn voor u.
Niet-toegankelijke resultaten weergeven