ニュース

SDP ei ole eduskuntapuolueista ainut, jossa suhtautuminen Ottawan miinasopimuksesta irtautumiseen jakaa näkemyksiä. Vihreiden ...
– Puhelimella viestiin reagoidaan usein kiireessä, ja esikatselussa näkyy vain lähettäjän alias-nimi, ei koko ...
Vallitsevaa geopoliittista todellisuutta Euroopassa leimaa Latvian presidentin Edgars Rinkēvičsin mukaan se, että Ukraina ...
Arviointimenettelyä varten valtiovarainministeriö asettaa arviointiryhmän, johon nimetään jäsenet hyvinvointialueelta, valtiovarainministeriöstä, sosiaali- ja terveysministeriöstä ja sisäministeriöstä ...
Israelin viime perjantaina aloittama Nouseva leijona -niminen sotilasoperaatio Irania vastaan on osoittanut Israelin valtavan tavanomaisten aseiden ylivoiman Iraniin nähden ja korostanut ...
– Lähes kaikki suomalaiset ovat vähintään yhden osuuskunnan tai keskinäisen vakuutusyhtiön jäseniä eli omistajia. Tästä omistajuudestaan oli kuitenkin tietoisia vain hieman yli puolet vastaajista.
– Päinvastoin on kaikkien rikosprosessin osapuolten kannalta kohtuullista ja oikeusturvaa vahvistavaa, että prosessit etenevät nykyistä nopeammin. Turhista poissaoloista johtuvat hidastumiset ...
– Asuntovelallisilla keskimääräiset velat olivat selvästi suuremmat kuin muulla väestöllä. Suomalaisten velkojen kokonaissummasta yli kaksi kolmasosaa selittyy asuntoveloilla, vaikka asuntovelallisia ...
Asiantuntija ihmettelee YK:n pääsihteerin miinapuheita: Kannattaisi osoittaa sormella Venäjää eikä Suomea | Verkkouutiset ...
Perheyritysten investointien kehitys on kääntynyt kasvu-uralle, vaikka perheyritysten luottamus Suomen talouteen on hieman notkahtanut. Alkuvuoden investointiaikeisiin verrattuna perheyritysten ...
Israelin ilmavoimat tuhosi viime yön aikana 20 ohjusjärjestelmää vain joitakin minuutteja ennen niiden laukaisua. Yhteensä ...
Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz puhui eduskunnan täysistunnossa, jossa käsiteltiin ensi kertaa Ottawan ...