ニュース

Israelin ilmavoimat tuhosi viime yön aikana 20 ohjusjärjestelmää vain joitakin minuutteja ennen niiden laukaisua. Yhteensä ...
Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz puhui eduskunnan täysistunnossa, jossa käsiteltiin ensi kertaa Ottawan ...
Sosialismin negatiiviset vaikutukset talouskasvuun voivat tutkijoiden mukaan johtua muun muassa heikoista kannustimista työntekoon ja investointeihin, hintamekanismin puuttumisesta sekä innovaatioiden ...
– Säännöllä estetään hintamanipulointia ja epäaitoja alennuksia, joissa yritykset esimerkiksi korottavat hintoja lyhyeksi ajaksi, jotta voivat myöhemmin alentaa niitä houkuttelevan tarjouksen ...
– Siinä on sellainen juju, että ihminen ei nukkuessaan huomaa asioita heti. Jos makuupaikassa ei ole palovaroitinta, voi kestää pidempi aika ennen kuin palo havaitaan. Siinä kohtaa palon myrkylliset ...
– Lääkeyritykset arvioivat investoivansa Suomeen lähes 269 miljoonaa euroa kahden seuraavan vuoden aikana. Edellisenä vuonna vastaava arvio oli 206 miljoonaa euroa. Näiden investointien lopullinen ...
Arviointimenettely tarkoittaa käytännössä sitä, että valtion ohjaus tiukkenee ja alueen itsehallintoa rajoitetaan.
Fordowin ydinlaitos ei ole Israelille helppo iskukohde. Puoli kilometriä maan alla, teräsbetonin ympäröimänä ja ...
Puolustusministeri Antti Häkkäsen vetoomus sanasta sanaan: Tämän takia jalkaväkiimiinat tarvitaan | Verkkouutiset ...
Pesun ohella Alastalo neuvoo tarkistamaan terassin yleiskunnon. Lautojen kiinnikkeet ja tukirakenteiden kunto kannattaa katsastaa kuntoon ennen pesun aloittamista, jotta terassi on turvallinen käyttää ...
Kasvu on ainoa kestävä tie ulos velkaantumisesta, muistuttaa kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Kaunisto. Valtiovarainministeriö julkaisi maanantaina ennusteen, jonka mukaan ...
Erityisesti ostos- ja asiointimatkojen osuus on palannut pandemiaa edeltäneelle, vuoden 2016 tasolle. Osuus nousi neljä prosenttiyksikköä syksystä 2023. Työhön ja koulutukseen liittyvät matkat ...