ニュース
Kohonneet kulut, luottotappiomallin päivitykset ja palkkiotuottojen vaisu kehitys heikensivät Oma Säästöpankin tulosnäkymää ...
Nousua vetivät etenkin suurten teknologiayhtiöiden osakkeet. Esimerkiksi Metan osake oli pörssiavauksessa 2,6 prosentin ...
ChatGPT:n lanseerauksen jälkeen sen ja muiden kielimallipohjaisten työkalujen käyttöönotto on luonut yliopistoihin ...
Toukokuussa työntekijöiden määrä väheni 2,0 prosenttia verrattuna viime vuoteen Ilmarisen seuraamissa yrityksissä. Eniten ...
Valtionlainamarkkinoilla ei nähty merkittävää reagointia Lähi-idän jännitteisiin. Dollarin kurssi oli yhä lähellä kolmen ...
Ranskalaisen autonvalmistajan Renaultin viidessä vuodessa perin pohjin uudistanut Luca De Meo on jättää yhtiön ...
”On sekä potilaiden saaman hoidon, terveydenhuollon kehittämisen että koko yhteiskunnan näkökulmasta tärkeää, että Suomi ...
Kullan hinta on noussut jyrkästi vuodessa. Lippo Suominen arvioi kultasijoitusten houkuttelevuutta Kauppalehdelle. Dollarin ...
Helsingin pörssin vaihtokärki oli laajassa nousussa juhannusviikon aluksi. Negatiivisen tulosvaroituksen sunnuntaina antanut ...
Nokia kertoo nimittäneensä uuden verkkoinfrastruktuuri-liiketoimintaryhmän johtajan edellisen jäädessä eläkkeelle.
Uutistoimisto Reuters kertoo, että presidentin aiemmin tänä vuonna julkaisema meemikolikko, $TRUMP, on yksinään tuottanut ...
Auton huollon laiminlyöminen voi käydä lompakolle kalliiksi. Liikenneturvallisuus. 16 prosenttia vastaajista oli lykännyt ...
一部の結果でアクセス不可の可能性があるため、非表示になっています。
アクセス不可の結果を表示する